Olihan taas vapaapäivä eilen. Ihan kevyt myllerys suunnitelmissa, käteen jäi kipee kurkku ja helvetin hyvät naurut. Mun alustava suunnitelma oli vaan olla kämpillä, siivota, kattoa jotain tosi huonoa ohjelmaa telkasta, maata sohvalla ja syödä itteni viisi kiloa lihavammaks. Homma lähti aivan julmetusta päänsärystä liikkeelle, en siis jumankauta ymmärrä. Koko aamupäivän ja vielä osan iltapäivääkin koomasin sohvalla ja unohdin sen siivoamisen sen sileän tien. Ajatus siitä laukasi sen hedarin. 

Sitten alkaa frendi huuteleen, että tulisinko kahville ja jumalauta. Jos kahvit keitetään, niin kyllähän minä ne juon. Just kun olin valmistelemassa lähtöä niin eräs herra, kutsutakkoon häntä vaikka poikaystäväkandidaatiksi numero 1 otti yhteyttä ja kyseli, että mitä tänään on suunnitelmissa. Kerroin, että suuntana on opiskelijakommuuni, joksi voisin tätä ystäväni asuntoa kutsua. Mitään taka-ajatustahan tässä ei itselläni ollut, vaikka satun tietämään, että kyseinen kandidaatti asuu aivan kulman takana tästä toisesta kodistani. 8)

No, salakavala suunnitelmani toimi ja herra pyyti käymään myös siellä samalla reissulla kahville tai tarjoutu käymään opiskelijakommuunilla. Lupauduin käymään itse hänen luonaan, koska en ole valmis esittelemään kyseistä miestä ystäville, liian aikaista eikä mitään juttua ei edes ole meneillään, joten olisihan se nyt aika outoa. Frendin kanssa päädyttiin ruoan tekoon sekä juoruiluun kyseisestä kandidaatista ja vähän kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Oli aika ratkiriemukasta. Ruoat naamaan, juoruilun jälkipyykki, soitto kandidaatille ja askeleet kohti sen kämppää, matka kesti hurjat kolme minuuttia. Kävin ekaa kertaa sen kämpillä ja se oli...No hyvinkin poikamiesmäinen. Mutta siisti, joten ei tyrmätä! Kysy juonko kahvia, tietysti mä juon kahvia mutta se kahvi saikin sitten odotella vähän pannussa...Hups! Kellekkään tuskin jäi epäselväks, mitä tämä tarkoitti. Mutta vaikka kandidaatti onkin hyvin mukava ja tullaan juttuun, niin silti ei vieläkään tullut mitään kauhean diippei ihastumisen tunteita. Eli joko oon hitaasti lämpenevää tyyppiä tai sitten se ei ole oikea. Suostuin kuitenkin näkemään vielä uudestaan, eli kai tässä jotain kiinnostusta on. Silti on kyllä fiilis, että kokeiluksi tämä jää. Pitää palata aiheseen uusien treffien myötä, että onko tapahtunut muutosta. Olihan tuo vasta toinen kerta kun tavattiin!

Suunnitelma oli, että poikaystäväkandikaatti numero ykkösen luota painelen kotia, mutta kuinkas kävikään. Lähtiessä ei kotiinpaluu napostellut sitten yhtään ja laukussa oli korkkaamaton viinipullo, joka sisältää ehkä maailman parhainta viiniä. Joten matkalla soitto opiskelijakommuunin, että onko siellä ketään. Kommuuni oli täynnä tiedonhaluisia akkoja, joten menin sinne ja korkkasin sen viinipullon jos toisenkin, jolloin kielenkannat alkoivat löystyä. Juttujen taso oli muutenkin melko mauotonta ja naapurit saattoivat kiitellä puoleenyöhön asti jatkunutta naurunmetakkaa. 

Aamu opiskelijakommuunissa oli hyvinkin rauhallinen. Tasan kello kahdeksan havahduin siihen, että sakotusaika alkaa. Helvetinmoisella ryminällä juoksin autolle siirtään kiekkoa. Takas sisälle ja kahvi tippumaan. Puhelimesta tsekataan sähköposti, Kuvake sekä Tinder, jossa oli muuten kaks uutta paria! Uujee! Kuvakkees joku perverssi laittaa komenttia, jolle naureskellaan frendin kanssa, en edes käsitä, mitä teen koko kyseissä palvelussa. Sitten ilmestyykin faceen viestiä. Mies, jonka ristin tässä sivistyneeksi kahviseuraksi laittaa, että haluaisi tavata kahvittelun merkeissä. Aina se kahvi käy. Mut nyt oikeesti juon sitten vaan kahvia. Mitään päivää ei lyöty vielä lukkoon, mutta aion mennä, vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta mieheltä.

P.S. Miksi tuntemattomat miehet ottavat sosiaalisessa mediassa nokkiinsa, jos laittavat viestiä, enkä vastaa niille mitään koska en ole kiinnostunut? Jos et saa sitä "huhuu?" viestien spämmiä, niin saat kuulla olevas huora. Mitä vittua?! Vinkki miehille: Kokeilkaapa jotain muuta alotuslausetta kuin "hyvät tissit" tai "panisin ;)" niin vois tulla jotain vastausta. Naiset arvostaa käytöstapoja. Tai ainakin minä arvostan.